Superkirtsin mediapaketti
Superkirtsin mediapakettiin on koottu eri kirjastoissa hyviksi ja toimiviksi havaittuja opetuspaketteja, vinkkejä mediakasvatuksen tahoista, asiantuntijoista, luokkakäyntien järjestämisestä sekä tehtäviä lapsille. Paketista löytyy myös ideoita vanhempainillan järjestämiseen kirjastossa ja koulussa.
Kohderyhmänä ovat 7-8-vuotiaat pilottiluokkien oppilaat ja heidän vanhempansa, pilottikoululuokkien opettajat ja koulujen lähikirjaston henkilökunta.
Paketti on tukena kun kirjaston henkilökunta ja koulun opettajat suunnittelevat yhteistä toimintasuunnitelmaansa.
Mediapaketista löytyvät osiot:
Luokka kirjastossa
Toimintaideat
Kirjasto tutuksi
Kirjavinkkaus
Lukemisen merkityksestä
Muut mediat
Mediakasvatuksen asiantuntijoita
Kirjasto koulussa
Vanhempainillat
Superkirtsin tehtäviä
Suosituksia
Kaikkiin julkaisuihin on pyydetty lupa asianomaiselta taholta ja tekijöiden nimet mainitaan.
Mediakasvatus kirjastossa
kirja ilmestynyt syyskuussa 2009
Lukutaidon ja kulttuurin merkitykset ovat mullistuneet viime vuosikymmeninä. Tiedon hakeminen ja viestintäkanavien hyödyntäminen ovat yhä tärkeämpiä kansalaistaitoja.
Onko kirjastoilla kasvatustehtävä muuttuvassa viestintäympäristössä?
Miten kirjastojen tulisi panostaa mediakasvatukseen?
Miten lapsille pitäisi opettaa medialukutaitoa?
Miten käy, jos tällaista valistusta ei tarjota?
Näitä kysymyksiä käsittelee vankka kirjastoammattilaisten kirjoittajaryhmä. He kertovat kokemuksia ja näkemyksiä mediakasvatuksen mahdollisuuksista kirjastossa. Teoksessa tuodaan esiin myös opettajan näkökulma kirjaston ja koulun yhteistyöhön.
Teoksen kirjoittamisen on rahoittanut opetusministeriö ja tämä projekti on osa Suomen kirjastoseuran hallinnoimaa Lapset, media ja kirjastot –hanketta.
Teos soveltuu etenkin kirjastoammattilaisille ja opettajille sekä muille mediakasvatuksesta kiinnostuneille.
Sitä voi tilata nettikirjakaupoista tai lainata kirjastoista.
Mediasatutunteja ja mediavinkkausta
Mediakasvatuskeskus Metka on julkaissut uuden kirjan Mediametkaa!
Osa 5 –kirjasto kohtaa mediakulttuurin
Tämä kirja on tehty oppaaksi kirjastoalan ammattilaisille, erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.
Kirjan tavoitteena on innostaa eri medioiden käsittelyyn kirjastojen mediavinkkauksissa ja mediatunneilla.
Se sisältää laajan tehtäväosan ja useita asiantuntija-artikkeleita. Kirjaston asiantuntijoina Mika Mustikkamäki Tampereelta, Mace Ojala Turusta ja Molla Toppari Helsingistä.
Kirjan tehtävät ohjeineen löytyvät myös kirjastojen yhteiseltä mediakasvatussivustolta (Kirjastot.fi), joka valmistuu kevään aikana.
Kirjan tilausta koskevat kysymykset kouluttaja Anu Ruhala, Mediakasvatuskeskus Metka puh. 040 836 0292
|