Tulostusversioon

Kirjastolaitos on ytimeltään humanistinen, vastuussa ennen kaikkea asiakkailleen. Kirjaston vastuu toiminnastaan edellyttää, että päätösvaltaa siitä, mitä informaatiota kirjasto välittää, ei missään tilanteessa siirretä kirjaston ulkopuolelle.

Samalla päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää. Digitaalisen kirjaston kehittäminen edellyttää valintoja, ammattitaitoista laatusuodatusta.

Amerikkalaiset oikeustieteen professorit Jack Goldsmith ja Tim Wu esittävät kirjassaan Who Controls the Internet: Illusions of the Borderless World kolme keskeistä menetelmää välttää internetin kontrolloimista: pienet valtiot, välitahojen minimointi ja sekoittuminen. Kyseenalaiset verkkotoimijat hakeutuvat ympäristöön, jossa niitä on vaikea jäljittää tai erottaa.

Erityisesti sekoittuminen on suomalaisen kirjastokeskustelun kannalta kiinnostava. Kun Yhdysvalloissa hallitus on halunnut kontrolloida pornografian levitystä, ongelmaksi on muodostunut pornografian erottaminen siitä, mitä hallitus ei halua kontrolloida: taiteellista ilmaisua, seksuaalikasvatusta ja uutisia.

Onkin sananvapauden kannalta ensiarvoista, että taiteen vapaus ja kansalaisten tiedonsaanti on turvattu. Samalla laillisen ja laittoman aineiston yhdistäminen on lakia kiertäville menestyksellinen tapa järjestää toimintansa. Asetelma on kirjoittajien mukaan johtanut saatavilla olevan pornografian lisääntymiseen.

Goldsmithin ja Wun mukaan jokainen teknologinen edistysaskel mataloittaa kynnystä rikkoa lakia. Se näyttää myös muuttavan käsityksiä siitä, mitä pidetään sallittuna tai tuomittavana. Miten onkaan käynyt esimerkiksi tekijänoikeuksien kunnioittamiselle verkossa.

Vapauden valtakunta

Yhdysvalloissa voimistui 1990-luvulla idealistinen ajattelutapa, jossa internetiä alettiin kuvata omia lakejaan noudattavana kyberavaruutena. Scifikirjailija William Gibson oli jo aiemmin lyönyt Neurovelhossaan (Neuromancer 1984) ensitahdit virtuaalitodellisuuden hahmottamiselle tilana.

Reaalitodellisuudessa kybervapauden keskeinen taisteluhahmo oli Grateful Dead –yhtyeen lauluntekijä ja republikaani John Perry Barlow. Hän alkoi ajatella internetin eräänlaisena paikkana, rajaseutuna (electronic frontier). Virtuaalitila oli ikään kuin Amerikan Villi Länsi: pilaantumaton, itsehallinnollinen seutu, joka antoi ihmisten toimia miten halusivat. Goldsmith ja Wu arvioivat, että Barlow’n kirjoituksilla oli valtaisa vaikutus. Ne myös osaltaan tekivät internetistä perinteisen nörttiyden sijaan ”coolin, jännittävän ja kiehtovan”.

Barlow rohkaisi nuoria amerikkalaisia perustamaan kotinsa virtuaaliavaruuteen. Tunnetussa internetin itsenäisyysjulistuksessaan Barlow (1996) kirjoitti: ”Kyberavaruus koostuu vaihdoista, suhteista ja ajatuksista itsestään, järjestäytyneenä kuin kasvavaksi aalloksi viestintämme verkossa. Meidän maailmamme on sekä kaikkialla että ei missään, mutta ruumiimme eivät asu siellä.” .

Olisi vahvaa liioittelua laittaa internetin vapauden valtakunta -ideaa yksinomaan John Perry Barlow’n nimiin, mutta hänessä henkilöityvät internetiin liittyvän utopia-ajattelun olennaiset piirteet. Internetin vahva myönteinen ulottuvuus demokraattisena jokamiehen ja -naisen mediana on siivittänyt tätä ajattelua.

Kansallinen väistyy?

Suomalaisessa kirjastokeskustelussakin on esiintynyt painotuksia, joiden mukaan kansallinen lainsäädäntö ei ole sopeutunut internetin ehtoihin tai se on vanhentunutta internet-aikakaudella. Samassa hengessä on toisaalta ollut pyrkimystä tulkita lakia internetin ehdoin, jotta se joustaisi tarpeen mukaan virtuaalisen vapauden suuntaan.

Taustalla leijuu John Perry Barlow’lta tuttu ajatus internetistä itsenäisenä, erityisenä todellisuutena. Virtuaaliteknologia soveltuu hyvin todellisuuden simulointiin, mutta eläminen siellä tai sen ehdoilla on askel pidemmälle. Suomen perustuslaki ja melko tuore sananvapauslaki lähtevät teknologianeutraaliuden (välineneutraaliuden) ajatuksesta. Johan Fornäs on muistuttanut, että kaikki mediatekstien tulkinta on ”virtuaalista”, kuviteltua.

Aikuisviihde tulee iholle?

Kirjastokeskustelussa on perustellusti tuotu esiin suodatinohjelmien tekemiä virheitä. Jos ohjelma sattuu blokkaamaan virheellisesti asiallisen sivun, ohjelmaa moititaan kelvottomuudesta. Asian toinen puoli on, että Goldsmithin ja Wun sekoittumisajatuksen perusteella näin toimitaan huomaamattaan pornon levittäjien tai muiden vähemmän kirjastomaisten tahojen etujen mukaisesti.

Lenin puhui aikoinaan ”hyödyllisistä idiooteista”. Sillä hän tarkoitti neuvostovaltaa sokeasti myötäileviä läntisiä intellektuelleja. Kirjastoalan toivoisi toimivan niin, että meistä ei tule minkään kirjaston ulkopuolisen tahon hyödyllisiä idiootteja.

Mitä se edellyttää? Ainakin sitä, että päätösvaltaa siitä mitä informaatiota kirjasto välittää, ei tule missään tilanteessa luovuttaa kirjaston ulkopuolelle. Journalistien ohjeissa on tärkeä kohta malliksi: ”Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.”

Kirjastoilla ei ole myöskään hyvä olla lukkoon lyötyjä toimintamalleja tilanteissa, jotka saattavat muuttua radikaalistikin. Periaatteet voivat olla pysyviä, mutta niitä sovelletaan erilaisissa käytännön tilanteissa. Tulevaisuudessa on mahdollista, että esimerkiksi aikuisviihdeteollisuus tulee yhä enemmän suoraan ihmisen iholle erilaisin nautintoa tuottavin mielihyväanturoin.

Jatkuvasti muuttuvassa verkkoympäristössä suodatinohjelman toimiminen täydellisesti olisi sensaatio. Ehkä sellaisena huolestuttavakin: jossakin olisi joku, joka kykenee kontrolloimaan koko internetiä. Totaalisuodattamisen vaikeus voi olla sananvapauden turva siellä, missä sananvapautta todella uhataan.

Kirjastojen blokkausohjelmien joustavuus näyttäisi lisääntyvän. Kalifornian valtionkirjaston Infopeople-sivustolla kerrotaan, että joissakin uusimmissa suodatinohjelmissa on piirre, joka mahdollistaa aikuiskäyttäjille blokkauksen purkamisen itsenäisesti työasemalla. Yhdysvalloissa 65 prosenttia kirjastoista käyttää suodattimia.

Herkkähipiäinen hedonisti takajaloillaan

Porno tai väkivalta ei ole kirjastoissa yleinen ongelma. Erilaiset turvasysteemit eivät kuitenkaan perustu onnettomuuden suureen esiintymistiheyteen, vaan usein sen estämiseen mitä voi pahimmillaan sattua. Auton turvavyö kiinnitetään elämän aikana ehkä tuhansia kertoja, vaikka ei koskaan ajettaisi kolaria. Samalla kirjastossa on hyvä muistaa mitä hallinnon suhteellisuusperiaate edellyttää: ratkaisujen on oltava päämäärään nähden oikeassa suhteessa.

Nyky-yhteiskunnassa ihmisen fyysinen puoli on paljolti ohjein suojeltu ja varjeltu. Suuri osa ihmisistä hyväksyy tämän; terveelliset elämäntavat ovat nouseva trendi. Mutta kun henkisellä alueella esitetään vähäisiäkin suosituksia, kaikkivoipainen länsimainen hedonisti on heti ärhäkkäänä takajaloillaan.

Palataanpa vielä Leniniin. Amerikkalainen journalisti Lee Siegel toteaa uudessa kirjassaan Against the Machine: Being Human in the Age of the Electronic Mob pilke silmäkulmassa, että Lenin oli väärässä väittäessään imperialismin olevan kapitalismin viimeinen vaihe. Tosi asiassa kapitalismin ”pohjaton viimeinen rajaseutu on yksityisen ja henkilökohtaisen julkinen paljastaminen”. Yksityisestä on tullut julkinen performanssi.

Kirjasto ja intiimit vapaudet

Jean Chalaby on kuvannut, kuinka vapauden ajatus on aina kiinnittynyt orastaviin mediamuotoihin. Kirjapainotaidon alkuvaiheessa kirja oli uskonnollisen vapauden taisteluväline. Myöhemmin lehdistö osallistui taisteluun poliittisen vapauden puolesta. Internet puolestaan merkitsee taistelua intiimien vapauksien puolesta. Samalla on uutta, että mediasisällön kontrollin mekanismit voidaan nyt integroida itse mediaan, teknologiaan, jolloin valvonta helposti muuttuu kasvottomaksi. Läpinäkyvyyden vaatimus kaikilla tasoilla on mitä perustelluin.

Ehkä intiimien vapauksien kasvusta osittain johtuu, että internet on toisinaan koettu ongelmalliseksi julkisessa kirjastotilassa. Ajatukset kirjastosta demokraattisena kansalaisyhteiskunnan tiedonsaannin paikkana leikkaavat nousevaan intiimiasioiden aaltoon. Kirjojen, musiikin ja elokuvien osalta intiimisyys ei ole ollut ongelma, koska asiakkaat käyttävät ne pääosin kotonaan.

Kirjastolaitos on ytimeltään humanistinen, vastuussa ennen kaikkea asiakkailleen. Jos kirjasto luopuu oikeudestaan informaation arvottamiseen, se merkitsee kaikenlaisen henkilökohtaisen informaatiosälän vapaata virtaa kirjastoon. ”Vapaus” lisääntyy, mutta näin ei synny kansalaisia ammattitaitoisesti palvelevaa digitaalista kirjastoa.

Monenkirjavien uskomusten, alakulttuurien, kaupallisen suostuttelun ja poliittisen propagandan maailmassa paikallinen kirjasto tarjoaa aina käsityksen maailmasta, tahtoi se tai ei. Informaation suodattaminen on kirjaston iätön tehtävä. Se on usein tasapainon hakemista erilaisten painotusten välillä, äärilaitoja unohtamatta. Ranskan kansalliskirjaston johtaja Jean-Noël Jeanneneyn sanoin: ”Tulevaisuudessa, massainformaation aikakaudella, valinta on ratkaisevaa jokaiselle vaikutusvaltaiselle ja tuottavalle kulttuurille.”

Lähteitä: Chalaby, Jean K. (2000): New media, new freedoms, new threats. Gazette vol. 62:1, 19-29. Fornäs, Johan (2000): Digitaaliset rajaseudut. Identiteetti ja vuorovaikutteisuus kulttuurissa, mediassa ja viestinnässä. Teoksessa Johdatus digitaaliseen kulttuuriin (toim. Järvinen, Aki & Mäyrä, Ilkka). Tampere: Vastapaino Gere, Charlie (2006): Digitaalinen kulttuuri. Turku: Faros/Eetos. Goldsmith, Jack & Wu, Tim (2006). Who Controls the Internet. Illusions of a Borderless World. New York: Oxford University Press. Infopeople (2008): Library Filtering Introduction/Best Practices. http://www.infopeople.org/resources/filtering (luettu 3.8.2008) Jeanneney, Jean-Noël (2007): Google and the Myth of Universal Knowledge. Chicago & London: The University of Chicago Press. Paasonen, Susanna (2003): Internet, sukupuoli, identiteetti. http://vanha.hum.utu.fi/naistutkimus/internet_sukupuoli/1.html (luettu 3.8.2008) Siegel, Lee (2008): Against the Machine. Being Human in the Age of the Electronic Mob. New York: Spiegel & Grau.

Tulostusversioon   | Sivun alkuun